Päätoimialojamme ovat konsultointi ja kiinteistösijoittaminen. Tyynismaa Capitalin toiminta kattaa muun muassa konsernin ja sen omistusyhtiöiden omistajaohjauksen, toiminnan tukemisen ja kehittämisen. Kiinteistökehittämisestä kerromme lisää omalla sivullaan.
WasaGroupin lisäksi olemme mukana myös muissa liiketoiminnoissa ja kiinteistösijoittamisen rinnalle on tullut maaomaisuuden omistaminen, kiinteistökohteiden kehittäminen sekä kiinnostus erilaisten start up-hankkeiden kehittämiseen.
Metsäomaisuuden omistaminen kertoo toimintakulttuuristamme ja arvomaailmastamme. Se heijastaa yrityksemme pitkäjänteisyyttä ja tulevaisuusajattelua. Metsä on meille tuttu paikka kulkea ja kiinnostus metsään ja niiden hoitamiseen on säilynyt jo pitkään. Vuosien varrella olemme liittäneet suurimman osan metsistämme osaksi yhteismetsää. Yhteismetsä on tarjonnut tehokkaan ja kestävän tavan hoitaa metsävaroja, hajauttaen sijoittamisen riskiä ja aikaansaaden korkeampaa tuottoa sijoituksellemme.
Olemme mukana tukemassa kotimaista kasvua ja innovaatioita sijoittamalla suomalaisiin kasvuyhtiörahastoihin ja kasvuyhtiöihin. Omistamme usean eri toimialan yhtiöitä, jotka edistävät suomalaista talouskasvua ja kestävän kehityksen ratkaisuja.
Tulevaisuudessa haluamme jatkaa yhdessä isämme aloittamaa työtä uudistamalla rakennus- ja kiinteistöalaa sekä monipuolistamalla Tyynismaa Capitalin toimintaa.